perjantai 11. marraskuuta 2011

11.11.2011, kello 11:11 :))

Ja niin se kauan odotettu päivä koitti, nimittäin valmistujaiset! :)

Aamu alkoi aika.. ööm, miten sen nyt sanoisi nätisti? Aamu meni erittäin kiitettävästi päin persettä.. ja siinä jo uhkailin olla menemättä koko tilaisuuteen koululle ja aiheutin siinä samalla äitille ja isälle harmaita hiuksia :D Sitten kuitenkin kaikki alkoi taas jotenkin rullaamaan ja oltiinkin jo koululla :'))

Koululla piti olla jo klo: 10:45, jolloin alkoi ruokailu, siinä sitten vain syötiin ja sen jälkeen alkoi varsinainen päätöstilaisuus klo: 11:11. Tilaisuus alkoi rehtorin pienellä, lyhyellä puheella, joka päättyi siihen kun hän sanoi nimeni ja kehui sitä kuinka nopeasti olen saanut tämän koulun suoritettua ja kiitettävillä papereilla ja että olen ensimmäinen joka paimion koulun historian aikana on suorittanut opintonsa peruskoulupohjaisena YO-puolen vauhtia. Oli tosi imarreltavaa ja kyllähän siinä pienet itkut pääsi :') Sen jälkeen opettaja-tutorimme, Kirsi, piti pienen puheen, jossa hän kehui luokkaamme ja muuta pientä mukavaa, Kirsin puheen jälkeen vuoron saivat muut opettajat :) 

Opettajien puheiden jälkeen alettiin jakamaan päättötodistuksia, ensin jaettiin meille perustutkintoon valmistuneille todistukset, jonka jälkeen saivat meidän kanssa samaan aikaan valmistuvat klinikkaeläintenhoitajat tutkintopaperinsa. Saimme todistuksien lisäksi myös ruusut :') Todistuksien jaon jälkeen eläintiiminvetäjämme, Rosita, otti puheenvuoron itselleen ja kehui taas luokkaamme ja muuta mukavaa. 

Sen jälkeen seurasi stipendien jako, stipendejä jaettiin klinikkaeläinhoitajille yksi kappale ja meidän luokallemme jaettiin kolme kappaletta ja Rosita jakoi meille stipendit. Ensimmäisenä sanottiin minun nimi, Rostian mukaan oli sanomattakiin selvää, että saan stipendin.. minulle se ei kyllä ollut todellakaan sanomattakin selvää, mutta hyvä jos se Hänelle oli :'D meidän luokalta saivat stipendin myös Asta Hietala ja Noora Lahtinen, onneksi olkoo myös heille ja aplodit! :))

Siinä sitten vielä vähän kaffeteltiin, juteltiin ja otettiin valokuvia ennen kuin lähdettiin, opettajat kyselivät tulevaisuuden suunnitelmista ja muuta. On ihmeellistä ja erittäin haikeeta miettiä, että nyt se on ohi. Ei enää näe niitä tuttuja ja turvallisia luokkatovereita ja nyt kun olen miettinyt näin jälkeenpäin (siis tämän päivän aikana), että en välttämättä enää edes näe heitä! Mutta onneksi sain kuitenkin nauttia heidän kanssaan 2,5vuotta samassa koulussa, samalla luokalla, kiitos paljon tästä ajasta teille ja kiitos paljon mahtaville opettajillemme! :)

Huomenna juhlien vietto jatkuu sillä, että sukulaiset, kummit, ystävät sun muut tulevat meille :)

Nyt vähän Reiska juttuja ;)) 
Reiska klipattiin keskiviikkoiltana, mun kalju poika :) Tosin klippaus meni aikalailla päin persettä, esimerkiksi jalkojen "rajat" kun jätin sille sitten jalkoihin karvat niin vähän venhati alas kun miettisin vaan, että "otan vielä tosta ja tosta ja ihan ihan vähän vielä, voi perse, nyt otin liikaa" ja sitten moka oli jo tapahtunut ja piti vain tasoittaa ettei näytä rumalta niin enkös tehnyt nämä mokat sitten useampaan otteeseen -.- Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun klippasin hevosen, että ihan siististi se meni niitä jalkojen rajoja lukuunottamatta.

Tänään Reiska sai uuden fleeseloimen ja riimun :)) Olisin ostanut myös ratsastusloimen, mutta kun ei ollut oikeaa kokoa sellaista missä ei olisi ollut villaa, kun Reiskalle ei villa sovi. Etsintä kuitenkin jatkuu, on pakko mahdollisimman nopeasti löytää joku ratsastusloimi.. 

Ja niin, tänään kuvien otossa Reiska yritti syödä ruusut kädestäni :D

Nyt jätän sepustukset tältä kertaa tähän ja nyt loppuun kuvia hieman tästä päivästä :)

<3

Yritin kertoa Reiskalle, että korvat hörölle! :) <3

<3

Päättötodistuksen hakua :')

Vasemmalta: Rosita Isotalo (eläintiiminvetäjä), Minä ja Kirsi Niittymäki (opettaja-tutor)

Valmistuneet eläintenhoitajat :)

Rehtorin puhetta kuuntelemassa :)

Oli pakko saada heti katsoa päättötodistusta, kun sen käteen sai :)

Vasemmalta: Äitini, Carina Kujala, Minä ja Isäni, Pasi Kujala :)

5 kommenttia:

  1. Oliks se stipendi joku raha juttu vai mitä ?? Onnitelut vielä valmistumisen johdosta ja mä pidän huolen että me ainakin nähdään vielä tulevaisuudessakin :D
    Reiska on kyllä niin IHANA ja niin NÄTTI !!

    VastaaPoista
  2. Se stipendi voi oikeestaan olla ihan mitä vaan, mitä tahansa? näin ainakin olen ymmärtänyt, mutta me saatiin rahastipendi. Hyvä tietää, että ainakin joitakin tulee näkemään vielä tulevaisuudessakin ja kiitos paljon! :)) Reiska on kyllä niin komea ja ihana äijä :))

    VastaaPoista
  3. No mikä oli summa? No joo tällä välimatkalla ei kyllä onnistu se ettäkö ei nähtäis :D Reiska ON :D

    VastaaPoista
  4. Kerron sen rahasumman myöhemmin toiste :) mutta tällä välimatkalla onnistuukin vielä hyvin näkeminen :'DD

    VastaaPoista
  5. Tahtoo useemmin päivityksiä tänne :D

    VastaaPoista