maanantai 27. helmikuuta 2012

Päivittelyä :)

Moikka taas! :)

Ihmisten pyynnöstä ja painostuksesta ajattelin nyt sitten tänne vähäsen päivitellä kuulumisia :D

Huomasin, että olin tänne viimeksi kirjoittanut marraskuussa, silloinkun valmistuin. Siitä on jo pikkaisen aikaa ja monenlaista on kerennyt tapahtumaan kuitenkin pienen ajan sisällä..

Aloitan nyt vaikka ensin omista kuulumisistani, sain työpaikan Hannulan tallilta, Kaarinasta jossa aloitin työt tämän vuoden alussa. Olin odottanut jo pitkään työn alkamista ja olin innoissani, että sain työpaikan ja vielä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella eli pääsin vakituiseen työsuhteeseen. Olin kerennyt olemaan töissä noin kuukauden verran, kun sitten aloin saamaan allergista reaktiota ja jouduin viikon sairauslomalle. Sairausloman aikana reaktio helpotti, mutta kun menin viikon jälkeen takaisin töihin, niin aloin uudestaan oireilla. Silloin sitten juteltiin työnantajien kanssa ja tultiin sitten siihen tulokseen, että minun terveyteni kannalta on viisainta lopettaa, ettei mene pahemmaksi. Sovittiin sitten, että teen niin kauan vielä töitä, että he löytävät tilalleni uuden työntekijän. Harmittaa ihan vietävästi ja ottaa päähän, tuntuu että tässä meni nyt sitten kolme vuotta aivan turhaan! Minua kuitenki myös ihmetyttää, että mikä tämän allergian aiheutti? Olen kuitenkin ollut allergiatesteissä, eikä minulla silloin ainakaan todettu hevosallergiaa ja ne testit on kuitenkin suhteellisen tuoreet, sekä olen tehnyt myös muilla talleilla töitä ilman mitään reaktiota. No sain lähetteen TYKS:iin jatkotutkimuksiin, toivottavasti siellä saisin vastaukset kysymyksiini. Nyt sitten vaan uudestaan opiskelemaan ja uutta ammattia kehiin!

Sitten vähän hevoseni, Reiskan, kuulumisia :)
Reiska teloi itseään hieman joulukuun alussa liikutuksen yhteydessä ja sai tikit toiseen etujalkaan, jonka seurauksena hän hetken aikaa lomaili ja oli karsinalevossa. Reiska on toipunut tästä kuitenki hyvin ja tikit poistettiin joulukuun lopulla jolloin saatiin taas lupa rupea liikuttamaan Reiskaa pikkuhiljaa normaalisti. Nyt ollaan sitten kohta menty taas pari kuukautta ja nyt sitten ilmoitin meidät Maija Heikkisen koulutunnille ensi maanantaiksi. Se olisi sitten meidän eka tunti, saa nähdä millaisen tuomion itse saan, en ole meinaa käynyt Reiskan minulle tultua niin tunneilla :ss Onhan siitä kohta jo puolitoista vuotta kun pojalla todettiin ne jännevammat ja päätettiin, että Reiska tulee minulle. Toivottavasti kaikki vaan menisi nyt yhtä hyvin kuin tähänkin asti ja päästäisiin Reiskan kanssa menemään kunnolla :) Reiska on muutenkin ollut nyt tosi hyvä ratsastaa, vielä kun itse oppisin edes joskus ratsastamaan :D

Toivottavasti meille kummallekkaan ei tule enää takapakkeja tai ainakaan pahoja sellaisia ja tästä olisi suunta vain ylöspäin! :)

Valitettavasti ratsastuskuvia minulla ei ole, kun en ikinä saa kuvaajaa tuonne tallille, toki vapaaehtoisia kuvaajia voi ilmoittautua! ;D

Alla pari hassua kuvaa kesältä, kesää odotellessa! :D



Rakas höpönassu! <3

Reiskan 15vuotis kakku :'D

Rakkaimpain! <3